Oivallus sykkeestä

Siis eilen mulle kolahti sitten tajuntaan toi sykkeen merkitys.

Voitteko tajuta, että mulla on ollu sykemittari jo yli 10 vuotta ja olen sitä myös käyttäny, mutta ei mulla oo ollu mitään käsitystä, että mikä sen tarkotus on ollu.

Sykerajoja oon siihen asetellu ja piippauskin on ollu välillä päällä, mutta kun se on piipannu taukoomatta, niin sen oon sit poistanu käytöstä :). Oon sitten suorituksen päätyttyä katsonu, että mites korkeelle se syke tänään nousikaan. Itkunaurua. Kyl oon ollu hönö.

Ja vuosien aikana on tullut käytyä useammassa kuntotestissä ja mulle on tehty ohjelmia ja sykerajoistakin on puhuttu, mutta ei oo menny mun jakeluun.

Ei menny jakeluun Vierumäellä tehdyn Kapua kuntotestinkään jälkeen, mutta eilen se kolahti. Luin kapuakaveri Hennan blogia ja näin, että Henna oli tehny ihan viikko-ohjelman liikunnasta. Hitto, pitäiskö munkin tollanen ihan tehdä - eiks niinku riitä, että menee ihan vaan fiiliksellä?

Ei kuule Tiina riitä - ei ainakaan sulla, kun liikunta ei ole millään tasolla rutiinia etkä ymmärrä peruskestävyydestä, palauttavasta ulkoilusta tai vauhtikestävyydestä tuon taivaallista.

Heh - voitte varmaan kuvitella, että oon melko fiiliksissä täällä.

Siis liikuntaa oman kunnon mukaan ja oikeilla sykkeillä. Ei siis verenmaku suussa tai parempikuntoisten tahdissa pitkin jätemäen rappusia niin, että suorituksen jälkeen jalat turpoaa norsun jaloiksi eikä viikkoon pääse kävelemään.

Eilen tein sitten oman kuntotason mukaisen ohjelman ja lähetin sen mun henkilökohtaiselle avustajalle (Lindalle) tutkittavaksi ja sain hyväksynnän. Lindakin on mulle asioista puhunu ja yrittäny parhaan kykynsä mukaan tsempata mut liikkeelle ja tehnyt ohjelmia, mutta ei kukaan pysty toista liikuttamaan (tai ei mua ainakaan), jos ei itsellä ole motivaatio ja tahtotila kohdallaan. Mutta nyt on :).

Ja onneks saan Lindan kotiin asumaan toukokuusta syyskuuhun, niin mulla on apuvoimat lähellä, jos meinaa into lopahtaa.

Tänään aloitin sitten ensimmäisen viikon ohjelman. Aamulla herätessäni kipitin yläkertaan vesipuollo kainalossa kohti crosstraineria - peruskestävyyttä parantamaan. Sykemittari oli paikoillaan ja korvissa soi spotifysta valittu "tähtilista".

Siis oli niin sairaan makee fiilis. Musiikki pauhas korvissa, lauloin välillä silmät kiinni mukana (aika hiljaa kylläkin, kun Olli ja Linus vielä nukkui :)) ja seurailin sykettä. Tunti meni hujauksessa ja olisin voinu vielä jatkaa, mutta päätin, etten lähe nyt brönsyilemään :).

Siis liikuntaa oman kunnon ja sykkeen rajoissa - vau. Siis kenen muunkaan? Niinpä - en todellakaan tiedä kenen kuntoa olen vuositolkulla yrittänyt kohottaa :).

Mutta tätä olen odotellut. Tätä fiilistä liikuntaa kohtaan - tunnetta, että mä haluan liikkua. Pakottamalla mulla ei asiat etene - sen verran olen vuosien varrella itsestäni oppinut. Ei riitä ulkoiset motivaatiot eikä omat tai muittenkaan järkipuheet.

Sen täytyy syttyä tuolta sisältäpäin.