perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kaija Juurikkala ja sielunmaisemat


Kaija Juurikkalalla on lahja, mitä hän jakaa kanssakulkijoilleen lämmöllä ja rakkaudella.

Kaija Juurikkala maalasi tänään yleisön edessä, Hyvinvointihuvila Hyppynarussa, sielun maisemia. Malliksi sai asettua ja oman sielunmaiseman sai halutessaan matkaan. Kaija kertoi tarinoita maalatessaan, huumorilla höystettynä. Värit, aiheet ja maisemat tuotiin hänelle intuitiolla. Jokaisen sielunmaisema kosketti ja ajoittain myös liikutti. Hämmästystäkin oli havaittavissa, Minin huutaessa apua, kun kuuli Kaijan valinneen hänelle väriksi indigon :).

Itselleni Kaija nosti esiin pelot ja niiden voittamisen ja sen seurauksena "minän" esiin marssin. Ajankohtaisia aiheita itselleni :). Kaija on kohdannut pelkonsa ja on rohkeasti oma itsensä "Mitä minulla on hävittävää", tuumasi Kaija. Mitä kaunista meidän jokaisen sisältä paljastuukaan, kun kohtaamme pelkomme ja usakallamme olla paljaita, haavoittuvia ja avoimia - olla juuri sitä mikä sisällämme pulppuaa.

Kaija aloitti sielunmaisemani maalaamisen sanoen, että nyt tulee sitten se voimataulu ja kysyi, että mikäs pappi sinä oletkaan ollut, kun tuli tarve rukoilla :). Ja kun maalaukseni oli valmis, Kulosaaren kirkonkellot rupesivat soimaan :).

Sielunmaisemastani tuli herkkä ja harmoninen, jossa valo loistaa.

Kiitos Kaija <3



 



 










 


 








 


tiistai 9. kesäkuuta 2015

Käärmekalliolla


On se vaan hienoo kokeilla uusia asioita ja haastaa itsensä :). Eilen oli vuorossa Käärmekalliolta alas laskeutuminen.

Ihana kapuajakaveri Elina oli saanut Adventure Partnersin mukaan tekemään hyvää ja koko kurssin tuotto tuli Kapua keräykseemme.

Tarkoitus oli kevättalvella käydä kokeilemassa jääkiipeilyä ja jäärautoja kyseisellä kalliolla, mutta jäät ehtivät sulaa ennen kun sovittu aika koitti. Ja niinpä jääkiipeily muuttuikin kalliokiipeilyksi ja kalliokiipeily muuttui vielä kalliolta alaslaskuksi, koska "kevyt" kesäsade halusi muuttaa suunnitelmiamme. Jee, ihanaa!

Meitä oli opastamassa ihastuttava Teija Laukka, joka lempeällä otteella rauhoitti tykyttävän sydämeni ja vatsassa vellovan pelontunteen. Ensimmäinen lasku meni aluksi ihan "reisille", mutta loppua kohti meno parani. Päätin kuitenkin, että viiskymppiselle riittää yksi lasku ja siihen voi olla tyytyväinen. Mutta eihän se niin sitten mennytkään, kun Teija rupesi houkuttelemaan meitä kahta kapuajaa uusintakierrokselle ja Elina antoi periksi. Eikä minun luonto antanut sitten myöten olla "huonompi" ja niinhän sitä lähdettiin pelonsekaisin tuntein uuteen laskuun.

Mutta sehän menikin jo ihan ammattimaisesti ja hymy oli herkässä ja fiilis uskomattoman hieno. Taidan lähteä joskus vielä uudelleen.

Kiitos Elina ja Teija ja muut laskeutujakaverit (ja valokuvaaja Olli). Hieno ilta <3.