Pelleilyä ja laamailua

Ihania Kapua tapahtumia tänään.

Kanssakapuaja Päivi oli saanut Teatteri Riemun esiintymään Annantaloon. Kolme hurmaavaa ja aurinkoista tyttöä esittivät meille tarinan Kika-pellestä, joka tajuaa, että hänen on tehtävä sitä mitä hän todella rakastaa. Eli tärkeämpää on olla omanlainen kuin oikeanlainen.

Annantalon yleisö oli vähälukuinen, mutta Kikan mukaan laadukas. Ihana oli seurata esitystä, jossa näyttelijät heittäytyivät tarinan vietäväksi ja nauttivat joka hetkestä. Ilo ja innostus näkyi heidän kasvoiltaan. Ei ollut väliä oliko esitystä katsomassa kourallinen ihmisiä vai olisiko sali ollut täynnä. Näyttelijät antoivat kaikkensa. Lapset sekä aikuiset nauttivat. Ihana tarina ja upeat näyttelijät.

Iltapäivällä oli vuorossa Elinan emmännöimä, 6088 metriä pitkä, Laamajuoksu. Paloheinään oli saapunut ihan oikeita laamoja ja alpakoita ja muutamia jäljitelmiäkin joukosta löytyi. Juoksijoita oli tapahtumaan ilmoittautunut 60 ja laaman rapsuttajia oli myös runsain joukoin paikalla. Kymppiuutisten kuvausryhmäkin oli mukana tapahtumassa ja illan "kevennyksessä" nähdään laamoja ja Elina.

Matkaan lähdettiin Onni-laaman johdolla ja laamat sekä alpakat ottivat lämpöisessä kelissä ja mäkisessä maastossa huhkineet juoksijat ilolla vastaan. Olipa ihana lämminhenkinen tapahtuma, johon monet haluaisivat osallistua jatkossakin. Laamat veivät kaikkien sydämet mennessään. Tapahtuman emäntä ansaitsee erityismaininnan kekseliäisyydestään ja megafonistin taidoistaan.

VOIMAKUVIA

Olen hämmentynyt. Olen mielestäni valokuvissa aina enemmän tai vähemmän epäonnistunut.

Mutta en tänään.

Olen mukana OHO-taiteen kurssilla ja tänään oli vuorossa voimakuvan ottaminen. Piti valita paikka, joka voimaannuttaa ja vaatteet ja muut rekvisiitat sopiviksi. Mukaan piti ottaa myös leikki.

Pyysin siskoni Sallan valokuvaajaksi, josta hän oli enemmän kuin ihmeissään. Ei kuulema osaa ottaa kuvia. No minulle oli tärkeintä, että saan kuvaajaksi ihmisen, jonka edessä uskallan heittäytyä, vapautua, nauttia ja hullutella ja Salla on juuri se ihminen.

Ja hän sai vangittua kuviin juuri sen tunteen mikä sisälläni pulppusi ja jonka uskalsin päästää valloilleen. Meillä oli ihan huikea kuvaussessio luonnon helmassa. Vihreät niityt saivat minut loikkimaan keijun askelin, edesmenneen tätini pitsipeitto liikkui vallattomasti mukana ja metsän lumo kutsui luokseen.

Miten huikea, voimaannuttava ja täynnä iloa ja valoa oleva hetki. Kiitos Salla <3.

Tässä tunnelmakuvia ihanasta hetkestämme.

Isä on laskettu haudan lepoon

Isän siunaus tapahtui Lappeenarannassa, Lepolan hautasumaalla. Paikalla oli lapsia isän ensimmäisestä ja toisesta avioliitosta, isän toinen vaimo ja isän kaksi ystävää. Tilaisuus oli kaunis ja liikuttava, vaikka välillä myös lohduton. Olin saanut valita virret, jotka lauloimme yhdessä haudalla: "Herra kädelläsi, Päivä vain ja hetki kerralansa ja Maa on niin kaunis".

Löysin värssyn, joka sopi isälle. Siinä oli mukana isän kiinnostuksen kohteet. Rakkaus luontoon, kalastukseen ja metsästykseen.

Erämies polkunsa päähän kulki,
väsynyt matkaaja silmänsä sulki.
Ei enää hän järvellä verkkoja souda,
ei metsistä rauhaa ja saalista nouda.
Nyt maallisen arkemme murhetta vailla
tulet hän sytyttää toisilla mailla.

Siunauksen jälkeen jäimme haudalle juttelemaan. Lohdutonta oli kuulla, että isä oli muistanut meidät lapset loppuun asti ja oli meitä kaivannut. Vaikeaa oli ajatella isää yksin huoneessaan, piippu suussa, äänikirjoja kuunneellen. Seitsemän lasta, jotka olivat hänen elämässään vain muistoina. Kaikki valokuvatkin olivat tulipalossa palaneet. Itkin lohduttomasti vielä kotona Ollin olkapäätä vasten. Siinä hetkessä eivät lohduttaneet Ollin sanat: "Sulla on Tiina suuri sydän, kun voit antaa anteeksi, rakastaa syvästi ja kaivata ihmistä, joka on kohdellut sua kaltoin lapsena." Suru on edelleen läsnä.

Isän hyviä puolia rupesi tupstahtamaan mieleeni, kun etsin värssyä. Muistin myös muutamia kauniita hetkiä, joita olemme lapsuuden aikana saaneet yhdessä viettää. Ne kaikki sijoittuvat luontoon ja nuotio sytytettiin aina. Ruokapöydässämme oli usein kalaa ja riistaa. Isä teki kerran jänispaistia, jonka maun tunnen vieläkin suussani. Isä oli myös taiteilija, vaikka harvoin lahjojaan käytti. Muistan muutaman häkellyttävän kauniin piirustuksen ja maalauksen, jotka isä oli tehnyt. Haitaria ja kitaraa isä osasi myös soitti, vaikka ne kaivettiinkin esiin vain alkoholin voimalla. Kun olin pieni, isä otti valokuvia vanhalla kameralla ja kehitti itse kuvat pimeässä vessassa. Lukeminen oli hänen suuri intohimonsa. Kalle Päätalon paksut kirjat olivat isän ruokapöytäseuraa lapsuuden aterioillamme.

Muutama päivä on hautajaisista kulunut ja vaikka välillä itku yllättää, niin mukaan on tullut paljon kaunista. Isän ystävä oli tuonut hautajaisiin muutaman kuvan isästä. Niiden näkeminen oli lohduttavaa, vaikka itku niitä katsoessa tulikin. Isä sai uudet kasvot. Pehmeät ja lempeät. Voi miten olisin toivonut saavani tutustua tuohon ihmiseen. Sisälläni oleva lämpö ja rakkaus isää kohtaa on valtava.

Olen saanut jakaa suruani ja kokemuksiani Salla-siskon kanssa. Meillä on yhteys, joka eheyttää ja lohduttaa. Olen saanut piirtää isästä uuden kuvan. Isä on lämmin ja lempeä. Haavoittunut, surullinen, kovia kokenut, rakastettava ihminen, ystävä, välittävä. Isässä oli kaikki ne puolet mitä meistä kaikista löytyy, niin valot kuin varjotkin. Kaikki puolet eivät olleet näkyvissä lapsuuteni päivinä, mutta siellä ne olivat, syvällä jossain piilossa.

Vuosikymmeniä olen määritellyt isän pahaksi, jolle olen antanut anteeksi. Isän hyvyyden ja kauneuden pystyn näkemään vasta nyt. Minulla on myös omat varjoni, jotka on ollut vaikea hyväksyä. Minussa on myös valo, joka ei ole päässyt vielä täyteen loistoon. Mutta luotan siihen, että isän avulla ja isää rakastaen pääsen taas eteenpäin, vapauttamaan sisälläni olevaa kauneutta ja hyväksymään niin valot kuin varjotkin itsessäni <3.

Sydän täynnä iloa ja rakkautta

Viimeisellä lomaviikolla olen päässyt nauttimaan muun muassa taiteesta, syntymäpäivistä ja häistä .

Keskiviikkona sain viettää ihanan kesäpäivän Lopella. Henriikka oli kutsunut Kaijan maalaamaan sielunmaisemia ja sain seurata Kaijan kädentaitoja ja ajatuksen virtaa ihanassa maalaismiljöössä. Puutarhaan, puiden katveeseen oli levitetty räsymatot ja penkit ja mukaan mahtuivat niin kissat kuin koiratkin ja aivan pihapiirin tuntumassa hevoset pärskähtelivät ja nauttivat elämästä niinkuin me kaikki muutkin.

Perjantaina aamupäivällä lähdimme Ollin kanssa kohti Tenholaa, jossa sijaitsee kesäpaikka vailla vertaa. Siellä yhteisöllisyys on käsikosketeltavissa, kun sukulaiset ja ystävät auttavat pyytettömästi toisiaan. Siellä juhlittiin Tiaa, Christeliä, Miniä ja Nakkea, rakkaita ystäviä, jotka täyttivät tänä vuonna 60 vuotta. Päivä oli juuri niin ihana kuin ihmiset, jotka sen olivat järjestäneet. Saimme viettää ihanan leppoisan kesäpäivän rakkaiden ystävien seurassa, nauttien Suomen suvesta, ihanasta järivmaisemasta, upeasta seurasta ja mitkä tarjoilut. Heittäydyin täysillä nauttimaan tunnelmasta ja kamera unohtui kassiin, mutta muistot ja maisemat ovat sydämessä tallessa.

Lauantaina oli vuorossa rakkaudenjuhla. Meidät oli kutsuttu rakkaan ystäväperheen pojan häihin, Tampereelle. Joonas ja Karoliina sanoivat toisilleen tahdon Tampereen tuomiokirkossa ja hääjuhlaa jatkettiin pitkälle yöhön Näsilinnassa. Ilonkyyneleet virtasivat, naurettiin, tanssittiin, muisteltiin ja nautittiin yhdessä olosta. Joonaksen ja Karoliinan rakkautta ja lämpöä toisiaan kohtaan oli ihana seurata.

 

Miten ihana tapa lopettaa loma, sydän täynnä iloa ja rakkautta.