Mulla on ollut aina ihmisiä ympärilläni ja olen aina asunut jonkun kanssa. Olen aina halunnut tehdä ja kokea asioita yhdessä. Kokemukseni ovat tuntuneet suuremmilta, kun olen saanut jakaa ne jonkun läheisin kanssa ja keskustella niistä yhdessä.
Tämä vuosi taitaakin olla sitten "itsenäistymisen" aikaa. Viihdyn omassa seurassani ja yritän selvittää, kuka minä oikein olen. Mistä minä pidän, mitä haluan tehdä, mitkä asiat tuntuvat hyvälle, mitkä asiat tuottavat minulle iloa, mitä kehoni kertoo.
Ei tämä itsenäistyminen viisikymppisenä mikään "kävely puistossa ole", mutta kertakaikkisen huikeaa ja mielenkiintoista.
Huomaan myös haluavani tehdä asioita yksin, ilman tuttua ja turvallista matkakumppania. Lähdin yksin Kapuamaan, joka oli minulle suuri askel - oikein jättimäinen askel. Tunsin vain sisälläni, että tälle matkalle on lähdettävä - yksin.
Minulle on nyt tärkeää päästä tekemään asioita ihmisten kanssa, joilla ei ole minusta mitään ennakkokäsityksiä. Minulla on mahdollisuus esitellä itseni sellaisena kuin olen, juuri tällä hetkellä, ilman odotuksia, ennakkoluuloja tai oletuksia.
Tähän hetkeen osui silmiini myös Ilon ja valon markkinat ja siitäkin tuli sellainen tunne, että tonne mun on lähdettävä - yksin.
Tiedän, että nämä asiat tuntuvat monesta ihan hulluilta tai mitäänsanomattomilta, mutta uskokaa tai älkää, niin itselleni on iso asia lähteä yksin koko päiväksi markkinoille. Ei asia mua jännitä tai ei siitä tule mitään epämiellyttäviä tuntemuksia, mutta se on vaan vierasta, koska en ole siihen tottunut. Olen oikeastaan aina ihmetellyt ihmisiä, jotka reissaavat yksinään. Mitä ihmettä he voivat siitä saada, kun eivät voi kokemusta jakaa kenenkään läheisen kanssa :).
No minä siis lähdin lauantaiaamuna junalla kohti Helsinkiä (en muuten yleensä kulje julkisilla mihinkään) ja fiilis oli ihan huikee. Oli sellainen tunne, että olisin lähdössä johonkin suureen seikkailuun. No itselleni on jo suuri seikkailu lähteä yksin Helsinkiin, koska käyn siellä niin harvoin. Jouduin google.mapsista katsomaan kävelyreitin Helsingin rautatieasemalta Wanhaan satamaan - hah hah - olen ollut espoolainen vuodesta 1966 :). Rakastan siis Espoota ja sieltä löytyy (lähes) kaikki. Junamatka sujui hienosti tiskirättiä virkaten ja eikun reppu selkään ja kohti Wanhaa satamaa - en eksynyt - hyvä Tiina!!
Kiertelin kojuja ja katselin kirjoja ja lopulta löytyi tiski, jossa minua puhutteli "Ehdoton hyväksyminen"- kirja, joka halusi ehdottomasti lähteä matkaani. Tiskin takaa viereeni tuli nainen, joka osoittautui kirjailija Marja Koivistoksi. Hän kertoi kirjastaan "11 päivää Andeilla" ja matkastaan ja minä Kapuasta ja tulevasta Bolivian matkasta. Mikä ihana kohtaaminen - olipa hienoa kokea tuntemattoman ihmisen aito kiinnostus. Olin jo tässä vaiheessa saanut markkinoilta enemmän kuin olin osannut kuvitella. Ja "11 päivää Andeilla" lähti myös matkaani omistuskirjoituksella - upee kirja.
Syy mikä minua oli markkinoille vetänyt oli luento, jossa aiheena oli "Rohkeudesta tehdä asioita, joita ei osaa". Luennoitsija oli minulle tuikituntematon, mutta aihe puhutteli, joten sen luennon halusin ehdottomasti kuulla.
Ja selvisihän se siinä luennon aikana, että kenestä oikein on kyse. Hyvinkääläinen punkkari ja lukion keskeyttäjä, ex Apulantalainen ja ohjaaja, Tuukka Temonen. Tuukka piti mua 45 minuuttia otteessaan - voi mikä loistava tarinankertoja. Pelkojen voittamisesta Tuukka myös tarinoi enkä voinut antaa pelolle valtaa, vaan sain kun sainkin jalkani liikkeelle, viime hetkellä, kun Tuukka oli jo lähtenyt salista ja kohtasin hänet eteisessä. Uskalsin avata suuni ja myöntää, että hän oli minulle täysin tuntematon ennen luentoa, mutta huikean kaverin olin päässyt kohtaamaan. Kerroin myös Kapuasta ja sanattomaksi menin, kun vastaanotto oli kertakaikkisen myönteinen ja hyväksyvä. Saas nähdä mitä tästä vielä kehkeytyy. Voittaja olen jo nyt :).
Highly Senstive Person - sellainen taidan myös olla. Janna Satrin luennolla esiin tulleet herkän ihmisen ominaisuudet osuivat kyllä nappiin. Tätäkin asiaa pitää ruveta vähän tarkemmin tutkimaan - mutta mukava tietää, etten ole epänormaali ärsyyntyjä, vaan monia herkkyyksiä olen saanut ihan syntymälahjaksi :).
Wanhasta satamasta löysin vielä Hima Happinessiin eksymättä, jossa aivan ihana Katja Frange johdatti meidät rummutusmatkalle. Ihan uskomattoman hieno kokemus - keho kihelmöi ja värisi ja mieli lähti lentoon.
Ja voiko päivä enää paremmin päättyä - kun kyynelkanavat avaavaan Whatsapp viestiin lapselta.
"Mietin täs yks päivä mimmone on täydellinen äiti ja älysin et sä oot just se. Niin kiitollinen kasvatuksesta, tärkein ihminen mulle! Aina! Oot oikeesti niin huikee ihminen, mulle on jaettu hyvät kortit elämään kyllä!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti