keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tiskirättejä :)


Edellisen kirjoituksen aiheena oli keksit, joita yritin valmistaa työkavereiden iloksi ja kehitysmaiden tyttöjen avuksi, mutta eipä niistä mitään tullut.

Joten unohdetaan keksit ja siirrytään tiskirätteihin.

Pääsin eilen käymään "lankataivaassa" eli Lankamaailmassa Ogelissa. Ihan huikee paikka ja meinasin seota jo heti oven suussa. Siellä olisi voinut viettää vaikka koko illan, mutta päätin keskittyä tällä kertaa täsmäostoksiin, joita olin lähtenyt tekemään.
















Eli bambulankaa tiskirätteihin.

Ja voi sitä värien valikoimaa - meinas tulla runsaudenpula tälläselle valintojen kanssa painiskelevalle vaakaihmiselle, mutta sain kun sainkin valinnat tehtyä. Onnellisena ja hymmyssä suin lähdin kaupasta pussi pullottaen, sillä olinhan päättänyt saada kaikki ystävät ja kylänmiehet kääntymään ekorättien käyttäjiksi.
















Pääsin esimmäisen rätin kimppuun vasta puoli kymmeneltä illalla. Ei ihan paras ajankohta aloittaa, jos on herännyt kolmelta yöllä miettimään elämän syntyjä syviä ja tuloksettoman mietinnän jälkeen siirtynyt kirjan pariin ja kuudelta sitten ylös :).

Silmät puoliummessa, orastava karsastus (ikänäkö) ja surkea valaistus, mutta tahtotila kohdillaan aloitin virkkaamisen. Näkeminen oli haastavaa ja lankakin rispaantui kummallisesti, mutta olihan se ihanan pehmeää, niinkuin moni oli blogissaan kehunut.

Ja Ollikin vielä viritti valoa pimeyteen, koska en vaan yksinkertaisesti kyennyt siirtymään valoisampaan paikkaan :). Ja kyllähän sitä muutaman rivin saa puolisokeanakin aikasiksi, kun on motivaatio kohdillaan.


















Ajatuksena olisi virkata tai kutoa mahdollisimman monta tiskirättiä, joista ystävät ja tuttavatkin pääsevät nauttimaan. Tässä lähes valmis ensimmäinen rättini. Reunaa tulee vielä ympäröimään "nirkot", mutta en malttanut tehdä valmiiksi, vaan oli päästävä jo hehkuttamaan :).

















Itselläni on ollut jo muutaman kuukauden käytössä hamppurätti, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Bamburättiä en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta uskallan sitäkin suositella, koska sitä on kehuttu niin monessa blogissa antaumuksella.

Ja omin pikkukätösin tehty tiskirätti lähtee ilostuttamaan keittiötäsi 10 euron lahjoituksella tai omavalintaisella suuremmalla summalla. Ja värejä on tällä hetkellä nämä seitsemän.
















Tässä siis kaksi kärpästä - kehitysmaiden tytöt ja ekorätit.

Heh - ihan loistava idea :).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti