Äitienpäivä 2015

Äitienpäivä - miten se tuntuukaan erilaiselta näin Kapuavuotena. Kiitollisuus sai silmät kostumaan useamman kerran päivän aikana. Saan olla äiti kolmelle ihanalle lapselle. Miten hyvin minulla onkaan asiat.

Aamu alkoi lempipuuhan, hortoilun merkeissä. Olli lähti mukaan keräämäään rikastuttavat villiyrtit aamupirtelömme joukkoon. Perheen kanssa olimme sopineet, että tavataan brunssin merkeissä, koska minulla oli töitä aamupäivällä.

Töitä tehdessäni, lapset rupesivat kömpimään huoneistaan ja osa saapui omista kodeistaan. Sain lämpimät halaukset, jonka jälkeen keittiöstä rupesi kuulumaan iloista puheen sorinaa, astioiden kilinää ja monitoimikoneen hurinaa.

Kuuntelin lasten touhuja ja olin liikuttunut ja onnellinen. Siellä kolme lastani kokkasivat yhdessä ja valmistelivat äitienpäiväbrunssia <3. Tunsin olevani rakastettu.

Yläkertaan saapui vastaleivotun sämpylän tuoksu. Ulko-ovikin kävi ja perinteiset valkovuokot olivat koristamassa ruokapöytää, kun saavuin brunssille. Munakokkelivastaava oli onnistunut tehtävässään ja leikkelevastaava oli asetellut tarjottavat hienosti esille :). Ja mitkä nokkossämpylät, niihin iski himo ja raaka-kakku kruunasi brunssin.

Pöydällä odotti myös paketti, jonka sisältä paljastui Villikeittiö- kirja. Kaupassa oli käyty keskustelua, että kannattaakohan tätä kirjaa ostaa, jos se äiti rupeaa väsäämään näitä pöperöitä meillekin :). Ihana lahja.

Sain viettää päivän rakkaiden kanssa. Useampi Carcassone tuli pelattua (taisin hävitä kaikki pelit ja lohikäärmeet meinas saada mut hermostumaan :)), saunan lauteet täyttyivät nokkosilla, joita kävin keräämässä formuloiden aikaan ja Olli loihti meille vielä ihanan päivällisen.

 

Kiitos mun ihanille lapsille, Niklakselle, Lindalle ja Linukselle. Kiitos, että olette olemassa ja saan olla teidän äiti. Kiitos Ollille rakkaudesta. Ja kiitos Ollin lapsille, Mirolle ja Lotalle. Ihanaa. että olette tulleet mun elämään ja olitte viettämässä äitienpäivää meidän kanssa.

Olen onnellinen siitä, että mulla on kaikki hyvin. Elämä on ihanaa ja rakkauden täyteistä. Ja onnellinen olen siitä, että minulla on mahdollisuus laittaa hyvä kiertämään. Omalla pienellä panoksella saan auttaa myös kehitysmaiden äitejä.

Kiitos teille kaikille, jotka olette mukana tukemassa Kapua 2015 hankettamme. Äitinepäiväviikonloppuna 30.000 euron rajapyykki meni rikki <3.

Kipinä hukassa

Mun päässä on pyörinyt jo pidemmän aikaa, että mikäköhän musta tulee isona - niinku ammatillisessa mielessä.

Mulla on yli 30 vuoden työkokemus pankkialalta. Lukion jälkeen, joulukuussa 1983 sain työpaikan Tapiolan SYP:stä ja sillä tiellä ollaan. Pankin nimi ja työtehtävät ovat vuosien varrella vaihtuneet. Välissä tuli myös oltua 7,5 vuotta kotona lasten kanssa. Usein on tullut mietittyä, että mitenköhän mä olen tälle IT alalle oikein ajautunut, mutta aina on löytänyt syy, miksi haluan jatkaa. Aina on ollut makee fiilis läheä töihin.

Nyt on kuitenkin jonkun aikaa ollut kipinä hukassa ja se on kyllä outo tunne tuolla sisällä. Mä en pidä siitä. Tai kyllä mä pidän, sehän yrittää kertoa mulle jotain :).

Mä en ole nopea liikkeissäni enkä tee "hätiköityjä" päätöksiä, vaan annan itselleni aikaa. Tutkiskelen ja kuulostelen, että mistäs tässä nyt oikein on kysymys.

Henkinen kasvu ja itseeni tutustuminen on aina ollut oleellinen osa elämääni. Sen myötä on tullut aina vaan tärkeämmäksi, että teen asioita, joista pidän ja jotka ovat linjassa sisinpäni kanssa.

Ehkä olen nyt siinä kohdassa kehitystäni, että on aika pohtia, onko työ, jota tällä hetkellä teen, linjassa sen kanssa, miksi olen 30 vuotisella matkallani kehittynyt. Ja jos ei ole, niin mitäs sitten.

Kapua on jo muutamassa kuukaudessa näyttänyt mulle, että osaan edelleen innostua asioista, osaan olla täpinöissäni, osaan nauttia siitä mitä teen, niin onnistumisen hetkistä kuin haastavistakin jaksoista, mulla on palo ja elämänjano. Nautin.

Ja tämän saman tunteen, mä haluan kokea edelleen, myös leipätyötä tehdessäni. Se on mun oikeus ja velvollisuus.

Olen aina osannut löytää hyvät puolet siitä työstä mitä teen ja niin on asian laita myös tällä hetkellä. Jotain kuitenkin puuttuu. Joku tunne tuolta sisältä. Kipinä.

Vastaukset tulevat, kun olen valmis ne kuulemaan ja ottamaan vastaan. Toivon itselleni rohkeutta nousta siivilleni ja lähteä lentoon, kun aika on.

Lastenjatseilla

Tänään sain olla kapuamassa lastenjatseilla Tapiolassa. Voi miten ihana tapahtuma.

Yhdeksältä tapasimme kanssakapuajien, Päivin, Hennan ja Wilman kanssa Espoon kulttuurikeskuksessa. Tupa oli täynnä, kun lastenjatsit alkoivat klo 10

Henna, meidän ihana askartelutäti oli tuonut mukanaan tarvikkeet jazzhenkisten soitinten valmistamiseen. Oli kankaita, jugurttipurkkeja, nappeja, saksia, nauhoja, liimaa, tarroja - siis kaikkea ihanaa, mistä pienet pojat ja tytöt tykkäävät. Ja tykkäs ne isät ja äiditkin <3. Ihana oli nähdä miten isätkin innoissaan liimaili kankaita soittimiin ja yhdessä tekemisen ilo paistoi kaikkien kasvoilta. Askartelupöytä oli suurmenestys :).

Ja kasvomaalaukseen oli jatkuva jono, eikä ihme. Meidän kasvomaalaritäti, Wilma, loihti mitä uskomattomampia luomuksia lasten kasvoille.

 

Päivin kanssa saimme hoitaa myyntitiskiä, jossa pipoja, arpoja, mehua ja nameja myytiin Kapuan hyväksi ja Kapuatietoisuus myös lisääntyi.

Saimme päivän aikana kasvatettua rahavuorta kehitysmaiden tytöille ja naisille, mutta ennen kaikkea saimme hyvän mielen itsellemme ja suomalaisille lapsille ja vanhemmille. Saimme askartelun, kasvomaalauksen ja myynnin lomassa kuunnella ihan loistavaa UkEt-yhtyettä. Lapset helisyttivät omatekemiä soittimiaan musiikin tahdissa ja lauloivat mukana. Ihan oikeita soittimiakin halukkaat pääsivät kokeilemaan.

Oli ihanan lepposa tunnelma - voisko sanoa sellanen "jazzahatava" tunnelma :).

Tällaista hyväntekeväisyys on parhaimmillaan - saa itse hyvän mielen ja samalla saa tehdä hyvää niin suomalaisille kuin kehitysmaidenkin lapsille.

Tyttöenergiaa

Meidän ihana, viiden "mamman" porukka kokoontui edellisen kerran Myrskymäessä havupallojen- ja kranssien merkeissä. Siis edellisestä yhteisestä tapaamisestamme oli kulunut liian monta kuukautta.

Eilen saimme viettää illan yhdessä <3.

Oli niin paljon puhuttavaa, että kuvien ottaminen unohtui ja tässä olevat kuvat ovatkin edellisestä tapaamisestamme :).

Skoolasimme kultahippuskumppa laseissamme ja katselimme toisiamme. Jälleennäkemisen riemu oli suuri - jokaista piti katsoa oikein kunnolla ja rauhassa ja tunsin ihanan läikähdyksen sydämessä.

Näiden kahden tapaamisen välissä meidän kaikkien elämässä oli tapahtunut paljon.

... kahden tytön matka Thaimaahan, yhden tytön 60-vuotis syntymäpäivä, kahden tytön Santiago de Compostela vaellus, yhden tytön 25-vuotis hääpäivä ja matka Ventesiaan, toisen tytön 60-vuotis syntymäpäivä, tieto yhden tytön tulevasta famo-roolista ja niin paljon muuta.

Minä olin saanut tiedon Kapuamaan pääsystä ja pääsin hehkuttamaan sitä ensimmäisen kerran rakkaille ystävilleni. Ja mikä ihana tunne, kun ympärillä oli ihmisiä, jotka kuuntelivat kiinnostuneina ja olivat aidosti läsnä. He iloitsivat puolestani siitä, että saan tehdä sitä mitä rakastan. Tiskirättiprojektini sai ihanan vastaanoton ja kalentereihin merkittiin Arjan tuleva hyväntekeväisyyskonsertti. Tiedän, että nämä rakkaat ovat tukenani Espoon tuomiokirkossa lokakuussa. Tunsin olevani omieni joukossa - ympärilläni oli ihmisiä, joista välittyi hyväksyminen, välittäminen ja rakkaus.

Tiedän, että on erilaisia uskomuksia tyttöporukoista ja tyttöjen välisistä suhteista, mutta voin ilokseni todeta, että niiden ei tarvitse pitää paikkaansa. Me tytöt voimme kumota ne. Me voimme luoda uusia uskomuksia omilla teoillamme ja valinnoillamme.

Me voimme tukea ja kannustaa toisiamme. Voimme puolustaa, rohkaista ja arvostaa toisiamme. Voimme hyväksyä itsemme ja toisemme juuri sellaisina kuin olemme. Voimme tukea toisiamme vaikeina hetkinä ja auttaa toisiamme nousemaan pystyyn, jos horjahdamme tai kaadumme. Voimme iloita toistemme onnistumisista ja saavutuksista. Voimme nähdä toistemme sisäisen kauneuden ja hyvyyden ja rakastaa toisiamme.

Minä olen saanut kokea tätä kaikkea - olen kiitollinen, siunattu ja rakastettu.

Meissä tytöissä on valtava voima ja energia ja voimme jakaa tätä energiaa ympärillemme. Meidän rakkaudella siirrämme vuoria <3.

EnkeliJumalatarilta

Eilen koitti päivä, joka sai alkunsa viime marraskuussa. Silloin tuli tunne, että pitää kirjoittaa Kirsille viesti ja sen viestin myötä olen saanut kokea niin suurta kiitollisuutta, iloa ja rakkautta, jota on vaikea sanoilla selittää <3.

Hetki viestini lähetyksen jälkeen, sain postin, jossa Kirsi kertoi kevään EnkeliJumalaltar- kiertuneen paikkakunnat. Ja en ollut uskoa silmiäni, kun huomasin, että Espoo oli yksi paikkakunnista ja minun nimeni oli siinä perässä <3. Itkin ja nauroin - olin hämmentynyt, onnellinen, kiitollinen ja tunsin itseni etuoikeutetuksi ja siunatuksi. Miten tämä voi olla mahdollista, miten minä voin saada osakseni näin suuren kunnian, miten juuri minut on valittu järjestämään EnkeliJumalatar-ilta?

Mutta kyllä se vaan oli mahdollista, omista epäilyistä ja ihmettelyistä huolimatta :). Ihmeitä tapahtuu joka hetki, kun on sydän avoimena niitä vastaanottamaan <3.

Kun ilmoittautuminen iltaamme alkoi 1.12 klo 10:00, niin sain samantien kymmeniä viestejä postiini. Miten ihanalta tuntuu, että on niin paljon ihmisiä, jotka haluavat kulkea henkisellä polulla, sydäntään kuunnellen.

Kuva: Kirsi Ranto















Sain valmistella kotiamme vastaanottamaan siunauksen ja illan EnkeliJumalattaret. Siivosimme. Pidin ovet avoimina, päästäen kevään sisään tuulettamaan nurkkien seisahtuineta energioita. Polttelin kynttilöitä. Soitin ihanaa rauhoittavaa ja rentouttavaa musiikkia. Olohuone sai uuden sisustuksen. Järjestin 14 hengelle istumapaikat rinkiin ja keskelle pöydän, johon Kirsi saisi luoda meille alttarin. Saunoin, tein suolakuorinnan ja puin enkelimäisen mekon päälleni :).

Ja Kirsi saapui halaten - tuoden mukanaan liikutuksen, lämmön ja rakkauden. Ja niin saapuivat vieraatkin - onnellisina ja kiitollisina, että olivat mukaan mahtuneet. Kotimme täyttyi rakkaudesta.

Iltamme oli niin kaunis. Hiljennyimme. Kuulimme Kirsin matkasta naiseuden lähteelle - omaan voimaan. Kuulimme siitä, miten tärkeää meidän naisten on tunnistaa feminiinisyytemme, oma voimamme ja pysyä omassa voimassamme. Hyväksyä itsemme, tuoden rohkeasti esille se mitä olemme, niin sanoin, teoin kun omalla säteilylläkin. Kehoa ja sydäntä kuunnellen voimme nauttia joka hetkestä, tietäen, että kaiken mitä elämä tiellemme tuo, on meille tarkoitettu. Voimme kulkea vastustelematta, tutustua itseemme ja naiseuteemme, maskuliinista energiaa unohtamatta. Voimme nauttia juuri tästä hetkestä - sielun polustamme.

Pääsimme Kirsin johdattamana tutustumaan omaan sisäiseen voimaamme. "Matkamme" jälkeen ympärilläni istui onnellisia, omassa voimassa olevia naisia <3. Pääsimme myös osalliseksi tulkinnoista, jotka Kirsi meille kaikille teki. Koimme liikutuksen kyyneliä, koimme oivalluksia ja saimme vahvistusta omille sisäisille viesteillemme.

Mikä ilta - mikä energia - mikä ilo - mikä lämpö - mikä hyväsyminen - mikä onni - mikä RAKKAUS.

Kiitos, kiitos, kiitos <3.

Tänä aamuna pääsin vielä meditoimaan ihanissa tunnelmissa, kun tuolit sekä alttaripöytä kukkineen olivat olohuoneessa paikoillaan.