Kipinä hukassa

Mun päässä on pyörinyt jo pidemmän aikaa, että mikäköhän musta tulee isona - niinku ammatillisessa mielessä.

Mulla on yli 30 vuoden työkokemus pankkialalta. Lukion jälkeen, joulukuussa 1983 sain työpaikan Tapiolan SYP:stä ja sillä tiellä ollaan. Pankin nimi ja työtehtävät ovat vuosien varrella vaihtuneet. Välissä tuli myös oltua 7,5 vuotta kotona lasten kanssa. Usein on tullut mietittyä, että mitenköhän mä olen tälle IT alalle oikein ajautunut, mutta aina on löytänyt syy, miksi haluan jatkaa. Aina on ollut makee fiilis läheä töihin.

Nyt on kuitenkin jonkun aikaa ollut kipinä hukassa ja se on kyllä outo tunne tuolla sisällä. Mä en pidä siitä. Tai kyllä mä pidän, sehän yrittää kertoa mulle jotain :).

Mä en ole nopea liikkeissäni enkä tee "hätiköityjä" päätöksiä, vaan annan itselleni aikaa. Tutkiskelen ja kuulostelen, että mistäs tässä nyt oikein on kysymys.

Henkinen kasvu ja itseeni tutustuminen on aina ollut oleellinen osa elämääni. Sen myötä on tullut aina vaan tärkeämmäksi, että teen asioita, joista pidän ja jotka ovat linjassa sisinpäni kanssa.

Ehkä olen nyt siinä kohdassa kehitystäni, että on aika pohtia, onko työ, jota tällä hetkellä teen, linjassa sen kanssa, miksi olen 30 vuotisella matkallani kehittynyt. Ja jos ei ole, niin mitäs sitten.

Kapua on jo muutamassa kuukaudessa näyttänyt mulle, että osaan edelleen innostua asioista, osaan olla täpinöissäni, osaan nauttia siitä mitä teen, niin onnistumisen hetkistä kuin haastavistakin jaksoista, mulla on palo ja elämänjano. Nautin.

Ja tämän saman tunteen, mä haluan kokea edelleen, myös leipätyötä tehdessäni. Se on mun oikeus ja velvollisuus.

Olen aina osannut löytää hyvät puolet siitä työstä mitä teen ja niin on asian laita myös tällä hetkellä. Jotain kuitenkin puuttuu. Joku tunne tuolta sisältä. Kipinä.

Vastaukset tulevat, kun olen valmis ne kuulemaan ja ottamaan vastaan. Toivon itselleni rohkeutta nousta siivilleni ja lähteä lentoon, kun aika on.