perjantai 21. elokuuta 2015

VOIMAKUVIA


Olen hämmentynyt. Olen mielestäni valokuvissa aina enemmän tai vähemmän epäonnistunut.

Mutta en tänään.

Olen mukana OHO-taiteen kurssilla ja tänään oli vuorossa voimakuvan ottaminen. Piti valita paikka, joka voimaannuttaa ja vaatteet ja muut rekvisiitat sopiviksi. Mukaan piti ottaa myös leikki.

Pyysin siskoni Sallan valokuvaajaksi, josta hän oli enemmän kuin ihmeissään. Ei kuulema osaa ottaa kuvia. No minulle oli tärkeintä, että saan kuvaajaksi ihmisen, jonka edessä uskallan heittäytyä, vapautua, nauttia ja hullutella ja Salla on juuri se ihminen.

Ja hän sai vangittua kuviin juuri sen tunteen mikä sisälläni pulppusi ja jonka uskalsin päästää valloilleen. Meillä oli ihan huikea kuvaussessio luonnon helmassa. Vihreät niityt saivat minut loikkimaan keijun askelin, edesmenneen tätini pitsipeitto liikkui vallattomasti mukana ja metsän lumo kutsui luokseen.

Miten huikea, voimaannuttava ja täynnä iloa ja valoa oleva hetki. Kiitos Salla <3.

Tässä tunnelmakuvia ihanasta hetkestämme.

















2 kommenttia: