lauantai 12. syyskuuta 2015

Yhteisöllisyyttä

Jos saisin yhden asian Boliviasta tuotua Suomeen, olisi se yhteisöllisyys. Sitä olen päässyt monta kertaa täällä ollessani aistimaan.

Moni asia on tuntunut aluksi oudolta ja sääliäkin olen tuntenut, mutta kun tilanteita on katsonut uusin silmin niin niissä on ollut paljon hyvää. Perhe on töissä kadulla olevassa kojussa ja poika tekee läksyjä vieressä olevalla kivetyksellä isän kanssa. Maaseudulla asunnot ovat pieniä ja samassa pihapiirissä viihtyvät niin lapset, aikuiset, lehmät, kanat kuin possutkin. Sairaalassa on kuollut läheinen ja koko suku on kerääntynyt sairaalan käytäville ja sen ulkopuolelle olemaan yhdessä. Perheet ovat yhdessä ja läheisten kanssa jaetaan niin ilot kuin surutkin.

Tästä yhteisöllisyydestä me kapuajat pääsimme myös osallisiksi, kun olimme tutustumassa Planin varhaiskasvatuskeskukseen. Pari tuntia La Pazista maaseudulle sijaitsee hyvin hoidettu ja organisoitu keskus, johon 4-6 vuotiaat lapset pääsevät esiopetukseen päivittäin. Vanhemmille annetaan keskuksessa tietoa mm ravinnosta ja sukupuolien välisestä tasa-arvosta, joka oli aiheena meidän vierailun aikana. Äidit kummastelivat, miksi ryhmässämme ei ollut yhtään isää mukana, mutta tieto siitä, että isät ovat kotona hoitamassa lapsia sai äidit nauramaan ja taputtamaan käsiään. Oli aika konkreettinen esimerkki siitä, miten isät voivat osallistua lasten hoitamiseen.

Meidät otettiin avosylin vastaan ja ihanat lapset esittivät meille tanssi- ja lauluesityksen ja pääsimme pihalle seuraamaan ja osallistumaan lasten liikuntaleikkeihin. Marjaanan tekemät ilmapallokoirat saivat lapset villiintymään. Lasten silmät loistivat onnellisina.

Yhteisöllisyys näkyi kaikessa keskuksen toiminnassa ja me saimme siitä osamme, kun pääsimme nauttimaan lounaasta yhdessä kaikkien kanssa.  Jokainen oli tuonut mukanaan kankaisiin käärittyjä perunoita ja niitten kanssa syötäviä lisukkeita. Nautimme yhdessä,  käsin syöden ihan taivaallisista herkuista.

Liikutuksen kyynel vierähti monta kertaa päivän aikana. Ihania lapsia ja vanhempia. Voi mikä päivä <3.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti