Mikä myyjä ja mitkä vaelluskengät

Voi hyvänen aika mikä myyjä löytyi Forumin Scandinavian Outdoorista. Eilen oli aika lähteä ostamaan vaelluskenkiä. Reilu puoli vuotta aikaa Huayna Potosin huiputukseen, joten on kenkien sisäänajon aika. Kapuajakavereilta sain vinkkejä ja netissä tein  hintavertailuja ja eikun Stockan parkkiin ja täsmäostoksille Forumiin, niin saattaisi selvitä tunnin ilmaisella parkilla :).

Ja siinä se kaveri seisoi rappusten vieressä ihan lungisti ja kuunteli rauhassa, kun yritin muistella mikäs ihme se kenkien valmistaja ja merkki olikaan, joita olin tullut ostamaan. En muistanut :), mutta myyjän opastuksella ne löytyivät, mutta eivät ne mun matkaan lähteneet.

Reilun tunnin olimme liikkeessä ja pidempäänkin olisin viihtyny, sen verran pätevä kaveri oli meitä palvelemassa. Ihan uskomaton tietämys vaeltamisesta, kengistä, ihmisten jaloista ja muutenkin ihmisen kehosta, läkähdyttävä määrä käveltyjä kilometrejä ja hienoja tarinoita. Olin kyllä vaikuttunut.

Hän myös kuunteli mielenkiinnolla minun tarinaani ja tarpeitani ja halusi löytää minun kunnolleni ja kokemukselleni juuri oikeat jalkineet. Siinä ei hätäilty vaan sain rauhassa tepastella ja tuumailla ja myyjä pysyi luonani koko ajan.

Itse käyn kaupoissa silloin, kun jotain tarvitsen ja meluisat ja musiikilla kyllästetyt kaupat ja kauppakeskukset saavat minut ärsyyntymään. Tämä käynti oli kuitenkin jotain ihan muuta - tästä jäi ihan älyttömän hyvä mieli. Kiitos Jesse!!!

Jessen ohjeitten mukaan pidin kenkiä koko illan sisällä jalassa ja voisin palauttaa ne kauppaan, jos ei tunnu hyviltä.

Kengät tuntuivat kuitenkin mukavilta ja eikun Maarit-siskon kanssa seuraavana päivänä Nuuksioon koeajoon.

Kengäthän oli kuitenkin ensin laitettava kuntoon - rasvattava ja spreijattava.

Ja kaakao termokseen ja reppuun ja kuva vielä ennen lähtöä. Oho, reppu tippui lattialle, mutta eikun ylös ja hymy huulille.

Ja sen jälkeen tutkimaan, että onko se termospullo vielä ehjä. Heh heh - ei se sitten kestänyt lattialle heittoa.

No kaapista löytyi onneksi toinen Airam, vaikkakin vähän pienempi, mutta saa kelvata tähän hätään. Ja Olli keittämään uudet kaakaot. Kyllä nauratti. Ja minä ja sisko sitten matkaan ja Olli jäi siivoamaan sotkuja. Huoltojoukot on meikäläisellä kyllä kunnossa. Kiitos Olli <3.

Nuuksiossa sitten käppäiltiin kolme tuntia ja kahdeksan kilometriä ja olipa kertakaikkisen mukava päivä. Räntää satoi lähtiessä oikein kunnolla ja totesinkin, että tämä taitaa olla nyt se keli, jolloin Huayna Potosin valloittajat lähtevät kävelemään, vaikka kukaan muu ei lähtisi.

Kengät olivat loistavat. Nyt vain Jessen ohjeitten mukaan joka päivä kävelyä, että saan jalkalihakset siihen kuntoon, että selviän näillä vähän kevyimmillä vaelluskengillä Boliviassa. Jessellä oli vankka usko kykyihini ja niin on minullakin :).

Tiskirättejä :)

Edellisen kirjoituksen aiheena oli keksit, joita yritin valmistaa työkavereiden iloksi ja kehitysmaiden tyttöjen avuksi, mutta eipä niistä mitään tullut.

Joten unohdetaan keksit ja siirrytään tiskirätteihin.

Pääsin eilen käymään "lankataivaassa" eli Lankamaailmassa Ogelissa. Ihan huikee paikka ja meinasin seota jo heti oven suussa. Siellä olisi voinut viettää vaikka koko illan, mutta päätin keskittyä tällä kertaa täsmäostoksiin, joita olin lähtenyt tekemään.

Eli bambulankaa tiskirätteihin.

Ja voi sitä värien valikoimaa - meinas tulla runsaudenpula tälläselle valintojen kanssa painiskelevalle vaakaihmiselle, mutta sain kun sainkin valinnat tehtyä. Onnellisena ja hymmyssä suin lähdin kaupasta pussi pullottaen, sillä olinhan päättänyt saada kaikki ystävät ja kylänmiehet kääntymään ekorättien käyttäjiksi.

Pääsin esimmäisen rätin kimppuun vasta puoli kymmeneltä illalla. Ei ihan paras ajankohta aloittaa, jos on herännyt kolmelta yöllä miettimään elämän syntyjä syviä ja tuloksettoman mietinnän jälkeen siirtynyt kirjan pariin ja kuudelta sitten ylös :).

Silmät puoliummessa, orastava karsastus (ikänäkö) ja surkea valaistus, mutta tahtotila kohdillaan aloitin virkkaamisen. Näkeminen oli haastavaa ja lankakin rispaantui kummallisesti, mutta olihan se ihanan pehmeää, niinkuin moni oli blogissaan kehunut.

Ja Ollikin vielä viritti valoa pimeyteen, koska en vaan yksinkertaisesti kyennyt siirtymään valoisampaan paikkaan :). Ja kyllähän sitä muutaman rivin saa puolisokeanakin aikasiksi, kun on motivaatio kohdillaan.

Ajatuksena olisi virkata tai kutoa mahdollisimman monta tiskirättiä, joista ystävät ja tuttavatkin pääsevät nauttimaan. Tässä lähes valmis ensimmäinen rättini. Reunaa tulee vielä ympäröimään "nirkot", mutta en malttanut tehdä valmiiksi, vaan oli päästävä jo hehkuttamaan :).

Itselläni on ollut jo muutaman kuukauden käytössä hamppurätti, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Bamburättiä en ole vielä päässyt kokeilemaan, mutta uskallan sitäkin suositella, koska sitä on kehuttu niin monessa blogissa antaumuksella.

Ja omin pikkukätösin tehty tiskirätti lähtee ilostuttamaan keittiötäsi 10 euron lahjoituksella tai omavalintaisella suuremmalla summalla. Ja värejä on tällä hetkellä nämä seitsemän.

Tässä siis kaksi kärpästä - kehitysmaiden tytöt ja ekorätit.

Heh - ihan loistava idea :).

"Hyvän blogin suola on fotoi ja sopivasti tekstii"

Meidän perheen WhatsApp ryhmässä käytiin keskustelua äitin blogista :).

"Linda on päässy mamsin blogiin"
"no mitäs hittoo - en oo lukenu"
"siin vaan luki jotain sun lihasneuvoi"
"Linda on päässy jo kahteen blogiin, mut niklakselle pisteet siitä, että taidat olla mun ainut lukija"
"kyl mä niitä lueskelen mut nii hitoksen pitkii ettei aina jaksa koko"
"hyvän blogin suola on fotoi ja sopivasti tekstii"
"joo myönnän, että brönsyilen liikaa, mut sut on kyllä mainittu aika alkuvaiheessa"
"jäi kii"
"emmä tota uusint ollu lukenu ollenkaa"
"mä oon lukenu ekast pari rivii ja parist kattonu kuvat"
"rehellinen"

Viiskymppisen aivotukset eivät siis ihan iske parikymppisiin lapsiin ja tällä kertaa yritän olla brönsyilemättä tekstin kanssa ja laitan enemmän kuvia mukaan :).

Kapaukaverin innoittamana lähdin kokeilemaan mantelikeksejä, Cantuccini alla mandorla, joita ei ole tullut aikaisemmin leivottua eikä myöskään maistettua. Italia on vielä valloittamatta, joka saattaa olla yksi syy tietämättömyyteeni näistä herkuista.

Korianterifarmin ohjetta Maiju suositteli, joten eikun sitä kokeilemaan.

Taikina oli epämääräistä ja tarttui oikein kunnolla käsiin, joten pötköjen pyörittäminen oli lähes mahdotonta, mutta leivinpaperin avulla pelastuin hermojen menetykseltä.

Mutta seuraava vaihe koetteli jälleen kerran pinnaa. Pötkylät ohjeen mukaisesti 20 minuuttia uunissa ja sen jälkeen leikkaus, mutta eihän siitä mitään tullu, vaikka Olli teroitti veitset juuri tätä toimepidettä varten. "No sehän on vielä raakaa", neuvoo Olli vierestä ja eikun takaisin uuniin.

Eipä uuni auttanut, mutta olihan ne leikattava ja työnnettävä takaisin uuniin, kun kerran ohjeessa niin käskettiin.

Kyllä tästä kunnon naurut saa. Jos ette tiedä miltä näiden keksien kuuluu näyttää, niin menkää vilkaisemaan korianterifarmin kuvia :). Tässä kuitenkin lopputulos minun tuotoksistani.

Ja siis miten tämä kaikki liittyy Kapuaan. No tarkoituksenahan oli viedä keksit työkavereille kahvihuoneeseen ja laittaa keräyslipas viereen, johon halukkaat voisivat antaa lahjoituksen keräykseen. No, näillä kekseillä ei keräyskassaa kartuteta ja täytynee kysyä vähän tipsejä Maijulta ennen seuraavaa yritystä.

Lisämausteen ruuanlaittoon ja leipomiseen tuo vielä se, että tiskikone on hajonnut, tiskialtaita on vain yksi (joten käytämme perinteisiä vateja) ja kuivauskaappia ei meidän keittiöstä löydy :).

Kapuamiskuntoa kohottamassa ja joulukin pääsi laatikkoon

Tänään oli korkea aika aloittaa kapuamiskunnon kohottaminen, jos mielii olla syyskuussa Huayna Potosin huiputuskunnossa. Ei se kuntokaan kasva unelmoimalla ja ajatuksen voimalla vaan siihenkin tarvitaan niitä tekoja ja tahdonvoimaa. Liikkeelle lähtö ei ole niitä helpoimpia rasteja minulle, mutta uskon selättäväni tämän haasteen. En halua syksyisen huiputuksen jäävän kiinni omasta kunnostani, saamattomuudestani tai "helpoista" valinnoista. Haluan tehdä valintoja, jotka eivät välttämättä tässä hetkessä saa minua hyppimään yläpystyyn, mutta tiedän, että pitkässä juoksussa palkintoni tulee olemaan mittaamaton. Ja tässä voisin muutaman palkinnon mainita ihan itseäni varten :): Huayna Potosi, energisyys, hyvät yöunet, helpottaa vaihdevuosioireita, auttaa painonhallinnassa, parantaa hapenottokykyä, en kaatuile vanhana, kun lihakset ovat tukemassa (tämä viimeinen on tyttäreni huolenaihe, jonka takia hän haluaisi saada äitin liikkumaan).

Espoolaiset kanssakapuajat saivatkin minut liikkeelle ja aamukahdeksalta oli noutaja pihassa ja eikun nokka kohti Nuuksion erämaata. Haukkalammen luontotuvalta valitsimme keltaiset kuutiot, joita rupesimme seuraamaan ja kahvit ja muffinsitkin Henna meille matkalla tarjosi.

Upea kolmen tunnin retki luonnonhelmassa. Rauhaa ja hiljaisuutta - heh me kyllä puhuttiin koko ajan :). Heiteltiin ideoita mitä voimme yhdessä tehdä ja miten saamme kerättyä varoja kehitysmaiden tytöille ja naisille. Yksi loistavimmista ideoista oli oman ajan antaminen suomalaisille vanhuksille askartelun merkeissä ja varojen keruu maailman lapsille ja naisille siinä sivussa. Yhteinen kunnonkohotuskeinokin keksittiin - lähdetään kerran viikossa Malminkartanon täyttömäen rappusia kuluttamaan. Kaikinpuolin siis antoisa aamupäivä - loistava seura, kaunis Suomen luonto, hyviä ideoita, enkeleitä polun varrella ja järjettömän hyvä fiilis siitä, että lähdin liikkeelle.

Saunan ja tankkauksen jälkeen oli aika päästää tontut ja muut jouluiset hahmot laatikkoon, odottamaan seuraavaa joulua. Joo'o tiedän, että loppiainen ja nuutinpäivä on ohitettu jo jokunen viikko sitten :), mutta on tainnut Kapua viedä sen verran mennessään, että joulu on saanut jatkua meidän kodissa tänä vuonna vähän pidempään :).

Tyttöjen ympärileikkauksen vastainen päivä

Tänään on ollut kansainvälinen tyttöjen ympärileikkauksen vastainen päivä.

Kirjoitus Hesarissa herätti tunteita. Pieni mieleni ei aina tahdo ymmärtää miksi asiat ovat niin kuin ovat. Miksi oma tyttäreni voi olla ylpeä naiseudestaan ja miksi hän on saanut valita kumppaninsa itse, kun on ollut siihen valmis. Miksi hän saa valita, milloin on valmis hankkimaan lapsia ja miksi hänellä on mahdollisuus turvalliseen synnytykseen. Ja miksei kaikilla tyttölapsilla ole näitä samoja, itselleni itsestäänselviä, oikeuksia.

Kysymyksiä, joihin minulta ei löydy vastauksia, mutta olen myös "tietämättömyyteni" hyväksynyt. Olen myös huomannut, että murehtiminen ja ihmettely tuovat tullessaan turhautumista, riittämättömyyttä ja unettomia öitä. Mutta toisaalta olen myös huomannut, että osallistuminen ja tekeminen ovat auttaneet ahditustuksen lievittämisessä.

Tarinat ja kuvat maailmalta saavuttavat meidät helposti ja lisäävät ihmisten tietoisuutta. Ne tuovat hetkellisesti mukanaan myös tuskaa ja ahdistusta, mutta haluan uskoa, että nämä heräävät tunteet saavat meidät liikkeelle - tekemään tekoja - tarjoamaan apua.

Tiedän, että minulla on mahdollisuus vaikuttaa. En pysty pelastamaan koko maailmaa, mutta omalla pienelläkin panoksella on merkitystä.

Hesarin kirjoitus kertoo juuri samaa tarinaa. Meidän teoilla on merkitystä.

"Koutaniemen mukaan miehet eivät usein ymmärrä, miten raju leikkaus ympärileikkaus on. Vasta ymmärrys siitä, että silpominen voi johtaa komplikaatioihin synnytyksessä ja jopa äidin ja vauvan kuolemaan, on muuttanut asenteita. Kun miehet ovat saaneet todistusaineiston käyttöönsä, he ovat muuttaneet mielipiteensä."

Vaikka kirjoitus tyttöjen silpomisesta kuohutti tunteitani, niin samalla se toi myös uskoa ja toivoa. Planin ja muiden avustusjärjestöjen työllä on merkitystä. Tulokset puhuvat puolestaan. Pieneillä teoilla ja pitkäjänteisellä työllä saamme ihmeitä aikaan. Voimme omalla panoksellamme vaikuttaa siihen, että jokainen tyttölapsi voi tulevaisuudessa olla ylpeä naiseudestaan - ja silpomattomista sukupuolielimistään.

Plan on yksi neljästä järjestöistä, jonka avustuskohteisiin Kapuavuoden aikana keräämämme varat ohjataan. Lahjoittamalla autat meitä auttamaan.

http://www.kapua.fi/osallistuja/tiina-vanne/

Ylen uutiset kirjoitti tänään samasta aiheesta.

Unelmia - suuria unelmia

Uskallan unelmoida, uskallan unelmoida suuria ja uskon unelmiini <3.

Miten uskomattomalta se joka kerta tuntuukaan, kun huomaan, että sehän toimii.

Sain siis ensikosketuksen Kapuaan viime syksynä, Kallion kirkon hyväntekeväisyyskonsertissa. Tuossa kyseisessä konsertissa tuli myös selväksi, että jos joskus pääsen mukaan Kapuamaan, niin hyväntekeväisyyskonsertin järjestäminen on sitten se minun juttuni. Rakastan käydä konserteissa ja päätin, että kerään varoja, tehden asioita, joista itse nautin. Silloin pystyn antamaan itsestäni kaiken ilon ja ihanuuden mikä sisälläni pulppuaa. Silloin asiat voivat tapahtua pakottamatta, omalla painollaan ja omassa tahdissaan - soljuen kuin itsestään. Ja silloin matkani tulee olemaan huima seikkailu, täynnä unohtumattomia hetkiä ja kokemuksia.

Konserttipaikka oli myös kirkkaana mielessäni. Halusin ehdottomasti järjestää konsertin kotiseurakuntani kirkossa - upeassa ja tunnelmallisessa EspoonTuomiokirkossa.

Näin silmissäni myös artistin. Näin artisin, joka säteilee iloa, valoa ja hyvää mieltä. Artistin, joka antaa kaiken esiintyessään. Artistin, joka tekee asioita sydämellään ja jakaa rakkaudellista energiaa ympärilleen. Artisitin, jolle hyväntekeminen on lähellä sydäntä. Artistin, jonka ääni soi lumoavan kauniisti. Artistin, jonka konserteista olin itse päässyt nauttimaan jo vuosikymmenien ajan ja tiesin ettei hän jätä ketään kylmäksi. Artistin, jonka konserteista ihmiset poistuvat hymyillen - ilonpilke silmissä (vaikka silmäkulma on saattanut konsertin aikana myös kostua).

Jo usean kuukauden ajan olen nähnyt tämän kaiken kuvina mielessäni ja tunteena sisälläni, tietäen, että unelmat vaativat toteutuakseen myös tekoja. Mutta miten "helpoilta" nuo teot tuntuvatkaan, kun on kyse omasta unelmasta.

Yhteys kirkkoherra Antti Kujanpäähän, joka "suhtautuu positiivisesti tämän kaltaiseen kansalaisaktiivisuuteen". Sähköpostiviestejä artistin assistentin kanssa. Ja joidenkin viikkojen ja viestien jälkeen, postiini kilahtaa vastaus:

" ... suhtautuu ajatukseen konsertista positiivisesti."

Kiitollisuus täyttää mieleni. Kiitollisuus siitä, että olen osannut kuunnella itseäni, olen uskaltanut unelmoida suuria ja olen uskonut ja luottanut unelmiini. Olen lähtenyt liikkeelle, tekemään tekoja ja kulkemaan kohti unelmaani. Ja syksyllä on sadonkorjuuaika.

Jo ensimmäiset viikot kapuajana ovat näyttäneet, että tämä vuosi tulee olemaan huima seikkailu.

Tehtävä, joka on suurempi kuin pelkoni

Pelko yrittää nostaa päätään ja annan sille hetken huomiota. Sydän hakkaa ja mieli rupeaa epäilemään. Onko minusta tähän? Uskallanko? Riitänkö tällaisena? Osaanko? Entä jos epäonnistun? En yritä työntää näitä ajatuksia syrjään. Annan pelkojeni olla ja kuuntelen. Tunnistan tapahtumia joista pelot ovat saaneet alkunsa. Hyväksyn ne, koska ne ovat joskus olleet minulle täyttä totta. Minun ei tarvitse peitellä niitä. Kokemukseni ovat muokanneet minusta ihmisen, joka minun juuri tässä hetkessä kuuluukin olla. Kokemukseni ovat tuoneet minut juuri tähän hetkeen ja valmistelleet minua käsillä olevaan tehtävään.

Pelkoni nostivat päätään, kun oli aika tehdä asioita, jotka veivät minut mukavuusalueeni ulkopuolelle. Pelkoni nousivat pintaan, kun oli aika luoda ensimmäiset kontaktit yritysmaailmaan. Lähdin kuitenkin liikkeelle ja ensimmäiset viestit on lähetetty ja ensimmäiset puhelut on soitettu.

Voin tunnustaa olevani itsestäni ylpeä. En pelkästään siksi, että olen saanut ensimmäiset kontaktit luotua, vaan siksi, että olen nähnyt Kapuan tielläni ja olen uskaltanut tarttua tilaisuuteen. Olen ollut valmis ottamaan vastaan kaikki ne haasteet, jotka tämä vuosi tuo tullessaan. Olen valmis tutustumaan itseeni – pelkoihini ja vahvuuksiini – minuun. Olen valmis myös ottamaan fyysisen haasteen vastaan, joka ei ole aikaisemmin tuntunut itselleni luontaiselta. Käsissäni on jälleen kerran tehtävä, joka saa minut poistumaan tutulta ja turvalliselta polultani. Tehtävä, joka on suurempi ja tärkeämpi kuin pelkoni.

Kehitysmaiden tyttöjen ja naisten auttaminen <3

Kuvat: Kapua ja Kynnys ry