Oivallus sykkeestä

Siis eilen mulle kolahti sitten tajuntaan toi sykkeen merkitys.

Voitteko tajuta, että mulla on ollu sykemittari jo yli 10 vuotta ja olen sitä myös käyttäny, mutta ei mulla oo ollu mitään käsitystä, että mikä sen tarkotus on ollu.

Sykerajoja oon siihen asetellu ja piippauskin on ollu välillä päällä, mutta kun se on piipannu taukoomatta, niin sen oon sit poistanu käytöstä :). Oon sitten suorituksen päätyttyä katsonu, että mites korkeelle se syke tänään nousikaan. Itkunaurua. Kyl oon ollu hönö.

Ja vuosien aikana on tullut käytyä useammassa kuntotestissä ja mulle on tehty ohjelmia ja sykerajoistakin on puhuttu, mutta ei oo menny mun jakeluun.

Ei menny jakeluun Vierumäellä tehdyn Kapua kuntotestinkään jälkeen, mutta eilen se kolahti. Luin kapuakaveri Hennan blogia ja näin, että Henna oli tehny ihan viikko-ohjelman liikunnasta. Hitto, pitäiskö munkin tollanen ihan tehdä - eiks niinku riitä, että menee ihan vaan fiiliksellä?

Ei kuule Tiina riitä - ei ainakaan sulla, kun liikunta ei ole millään tasolla rutiinia etkä ymmärrä peruskestävyydestä, palauttavasta ulkoilusta tai vauhtikestävyydestä tuon taivaallista.

Heh - voitte varmaan kuvitella, että oon melko fiiliksissä täällä.

Siis liikuntaa oman kunnon mukaan ja oikeilla sykkeillä. Ei siis verenmaku suussa tai parempikuntoisten tahdissa pitkin jätemäen rappusia niin, että suorituksen jälkeen jalat turpoaa norsun jaloiksi eikä viikkoon pääse kävelemään.

Eilen tein sitten oman kuntotason mukaisen ohjelman ja lähetin sen mun henkilökohtaiselle avustajalle (Lindalle) tutkittavaksi ja sain hyväksynnän. Lindakin on mulle asioista puhunu ja yrittäny parhaan kykynsä mukaan tsempata mut liikkeelle ja tehnyt ohjelmia, mutta ei kukaan pysty toista liikuttamaan (tai ei mua ainakaan), jos ei itsellä ole motivaatio ja tahtotila kohdallaan. Mutta nyt on :).

Ja onneks saan Lindan kotiin asumaan toukokuusta syyskuuhun, niin mulla on apuvoimat lähellä, jos meinaa into lopahtaa.

Tänään aloitin sitten ensimmäisen viikon ohjelman. Aamulla herätessäni kipitin yläkertaan vesipuollo kainalossa kohti crosstraineria - peruskestävyyttä parantamaan. Sykemittari oli paikoillaan ja korvissa soi spotifysta valittu "tähtilista".

Siis oli niin sairaan makee fiilis. Musiikki pauhas korvissa, lauloin välillä silmät kiinni mukana (aika hiljaa kylläkin, kun Olli ja Linus vielä nukkui :)) ja seurailin sykettä. Tunti meni hujauksessa ja olisin voinu vielä jatkaa, mutta päätin, etten lähe nyt brönsyilemään :).

Siis liikuntaa oman kunnon ja sykkeen rajoissa - vau. Siis kenen muunkaan? Niinpä - en todellakaan tiedä kenen kuntoa olen vuositolkulla yrittänyt kohottaa :).

Mutta tätä olen odotellut. Tätä fiilistä liikuntaa kohtaan - tunnetta, että mä haluan liikkua. Pakottamalla mulla ei asiat etene - sen verran olen vuosien varrella itsestäni oppinut. Ei riitä ulkoiset motivaatiot eikä omat tai muittenkaan järkipuheet.

Sen täytyy syttyä tuolta sisältäpäin.

EKS Herrar

Tänään oli vuorossa lehtihaastattelua ja lätkää.

Kapuan kautta pääsin kokemaan ensimmäisen lehtihaastattelun tänään Oittaalla. Länsiväylän toimittaja kävi haastattelemassa ja kuvaamassa kolmea espoolaista kapuajaa ja kun juttu ilmestyy lehteen, niin kuulette siitä varmasti lisää :).

Illan trilleristä vastasi EKS Herrar. Kolmosdivarin finaalisarjan toinen ottelu EKS Herrar vastaan Hyvinkään Bruins pelattiin Laaksolahden harjoitushallissa ja minäkin olin saanut kutsun sinne :).

Finaalisarjan ensimmäinen ottelu pelattiin eilen Hyvinkäällä, jota en päässyt paikanpäälle katsomaan, mutta yritin pitää tunnelmaa yllä tulospalvelun ja perheen Whatsapp- ryhmän välityksellä. Se ei kuitenkaan riittänyt, vaan EKS kärsi karvaan 10-5 tappion vieraissa.

Kapteeni kirjoitti pelin jälkeen faneille viestin, jossa kiitti muutamaa uskollista espoolaiskannattajaa ja lupasi aktiivisemman ja taistelevamman kotijoukkueen saapuvan Laaksolahteen.

Ja saimme mitä kapteeni lupasi.

EKS Herrar tarjosi nautinnollisen illan. Ensimmäisessä erässä nähtiin jo kahdeksan maalia, joista viisi meni vastustajan maalivahdin selän taakse.

Tunnelma oli katossa ja wuwuzela soi Espoolaisfanien leirissä

Sitä eivät latistaneet hyvinkääläiset äiditkään, jotka tuntuivat keskittyvän lähinnä espoolaisiin pelaajiin, jotka olivat joko liian pitkiä tai painavia tai liian vanhoja (pappoja). Poikien lääkitys eikä käytöstavatkaan olleet kohdillaan ja vanhemmatkin saivat osansa, koska mehän olimme pojat kasvattaneet (tai jättäneet kasvattamatta). Hetken hymyilytti kunnes pelin tiimellys vei taas mennessään.

Kolme erää takana ja tulostaululla 6-5 ja Espoolaiskatsomo repesi. Ulos hetkeksi lämmittelemään ja valmistautumaan jatkoerään. Tunsin samaa kihelmöintiä, kun Jäähongan peleissä aikoinaan.

Eikä montaa minuuttia ehtinyt jatkoerästä kulua, kun koko kotijoukkue ryntäsi kentälle ja katsomo ulvoi. Huh huh - mikä ilta.

Hyvin käyttäytyvät espoolaiset herrasmiehet kävivät vielä kiittämässä yleisöä usemman kerran.

KIITOS EKS Herrar.

Ihmisten halu auttaa pistää mun pään pyörälle :)

Nyt on vaan pakko tuulettaa. Oon jotenkin hämmentyny, ihmeissäni ja onnellinen kaikista niistä ihmisistä ja yrityksistä, joita olen jo muutaman Kapuakuukauden aikana päässyt kohtaamaan.










Liikkeelle lähtö oli mulla kevyttä ja kaikki palaset lokstahteli paikoilleen ja omat unelmat rupes vaan käymään toteen.

Sitten vastaan tuli muutama vähän raskaampi viikko ja tää Kapuaminenkin on tuntunut jotenkin tahmeelta. Ja niinhän se vaan on, että jos jollain elämänalueella rupeaa tökkimään, niin se vaikuttaa väistämättä kaikkeen.

Mutta sillä hetkellä, kun ymmärtää vapauttaa itsensä mielen hallinnasta, negatiivisuudesta, turhista odotuksista, liiasta yrittämisestä ja paineista niin sitä lähtee lentoon ja silloin rupeaa tapahtumaan - ihmeitä :).

Tänä aamuna se vapautuminen sitten tapahtui ja tänään olen saanut kokea ihan uskomatonta auttamisenhalua ja ihan ventovierailta ihmisiltä.

Lippukauppa teki tarjouksen, johon en ollut ihan tyytyväinen ja päätin kysästä, että voisko sitä vähän vielä viilata, ja vastaus oli "kyllä me voidaan tulla vastaan noiden maksujen kanssa".

Ravintolapäivän astiat olivat vielä hakusessa ja mieleeni tupsahti, että voisin kysästä astiavuorkaamosta, jota olen monissa juhlissa käyttänyt ja vastaus oli "kyllä tuo on mahdollista".

Hyväntekeväisyyskonsertin käsiohjelman painatuksesta olin pyytänyt muutamia tarjouksia joihin olin jo ihan tyytyväinen. Yhtäkkiä tuli kuitenkin mieleen firma, joka oli painanut viime vuoden Kapuakonsertin käsiohjelman. Laitoin nettisivujen kautta kahdeksan aikaan illalla viestiä ja vastaus tuli 10 minuutin kuluttua "eiköhän me voida tuon verran auttaa tuossa projektissa".

Ihan uskomattomia juttuja, jotka pistää mun pään hämmennyksestä sekaisin :).

Kyllä on vaan hienoa olla mukana tässä Kapua- hankkeessa ja huomata, miten moni haluaa auttaa. Niin tutut kuin tuntemattomatkin. Kyllä on vaan niin hyvä mieli <3.

Ja eikö ookkin ihan uskomattoman hienoa, miten asiat rupeaa rullaamaan, kun luottaa ja antaa niiden mennä omalla painollaan - pakottamatta.

Kyllä on huikee fiilis.

Viiskymppinen itsenäistymässä :)

Mulla on ollut aina ihmisiä ympärilläni ja olen aina asunut jonkun kanssa. Olen aina halunnut tehdä ja kokea asioita yhdessä. Kokemukseni ovat tuntuneet suuremmilta, kun olen saanut jakaa ne jonkun läheisin kanssa ja keskustella niistä yhdessä.

Tämä vuosi taitaakin olla sitten "itsenäistymisen" aikaa. Viihdyn omassa seurassani ja yritän selvittää, kuka minä oikein olen. Mistä minä pidän, mitä haluan tehdä, mitkä asiat tuntuvat hyvälle, mitkä asiat tuottavat minulle iloa, mitä kehoni kertoo.

Ei tämä itsenäistyminen viisikymppisenä mikään "kävely puistossa ole", mutta kertakaikkisen huikeaa ja mielenkiintoista.

Huomaan myös haluavani tehdä asioita yksin, ilman tuttua ja turvallista matkakumppania. Lähdin yksin Kapuamaan, joka oli minulle suuri askel - oikein jättimäinen askel. Tunsin vain sisälläni, että tälle matkalle on lähdettävä - yksin.

Minulle on nyt tärkeää päästä tekemään asioita ihmisten kanssa, joilla ei ole minusta mitään ennakkokäsityksiä. Minulla on mahdollisuus esitellä itseni sellaisena kuin olen, juuri tällä hetkellä, ilman odotuksia, ennakkoluuloja tai oletuksia.

Tähän hetkeen osui silmiini myös Ilon ja valon markkinat ja siitäkin tuli sellainen tunne, että tonne mun on lähdettävä - yksin.

Tiedän, että nämä asiat tuntuvat monesta ihan hulluilta tai mitäänsanomattomilta, mutta uskokaa tai älkää, niin itselleni on iso asia lähteä yksin koko päiväksi markkinoille. Ei asia mua jännitä tai ei siitä tule mitään epämiellyttäviä tuntemuksia, mutta se on vaan vierasta, koska en ole siihen tottunut. Olen oikeastaan aina ihmetellyt ihmisiä, jotka reissaavat yksinään. Mitä ihmettä he voivat siitä saada, kun eivät voi kokemusta jakaa kenenkään läheisen kanssa :).

No minä siis lähdin lauantaiaamuna junalla kohti Helsinkiä (en muuten yleensä kulje julkisilla mihinkään) ja fiilis oli ihan huikee. Oli sellainen tunne, että olisin lähdössä johonkin suureen seikkailuun. No itselleni on jo suuri seikkailu lähteä yksin Helsinkiin, koska käyn siellä niin harvoin. Jouduin google.mapsista katsomaan kävelyreitin Helsingin rautatieasemalta Wanhaan satamaan - hah hah - olen ollut espoolainen vuodesta 1966 :). Rakastan siis Espoota ja sieltä löytyy (lähes) kaikki. Junamatka sujui hienosti tiskirättiä virkaten ja eikun reppu selkään ja kohti Wanhaa satamaa - en eksynyt - hyvä Tiina!!

Kiertelin kojuja ja katselin kirjoja ja lopulta löytyi tiski, jossa minua puhutteli "Ehdoton hyväksyminen"- kirja, joka halusi ehdottomasti lähteä matkaani. Tiskin takaa viereeni tuli nainen, joka osoittautui kirjailija Marja Koivistoksi. Hän kertoi kirjastaan "11 päivää Andeilla" ja matkastaan ja minä Kapuasta ja tulevasta Bolivian matkasta. Mikä ihana kohtaaminen - olipa hienoa kokea tuntemattoman ihmisen aito kiinnostus. Olin jo tässä vaiheessa saanut markkinoilta enemmän kuin olin osannut kuvitella. Ja "11 päivää Andeilla" lähti myös matkaani omistuskirjoituksella - upee kirja.

Syy mikä minua oli markkinoille vetänyt oli luento, jossa aiheena oli "Rohkeudesta tehdä asioita, joita ei osaa". Luennoitsija oli minulle tuikituntematon, mutta aihe puhutteli, joten sen luennon halusin ehdottomasti kuulla.

Ja selvisihän se siinä luennon aikana, että kenestä oikein on kyse. Hyvinkääläinen punkkari ja lukion keskeyttäjä, ex Apulantalainen ja ohjaaja, Tuukka Temonen. Tuukka piti mua 45 minuuttia otteessaan - voi mikä loistava tarinankertoja. Pelkojen voittamisesta Tuukka myös tarinoi enkä voinut antaa pelolle valtaa, vaan sain kun sainkin jalkani liikkeelle, viime hetkellä, kun Tuukka oli jo lähtenyt salista ja kohtasin hänet eteisessä. Uskalsin avata suuni ja myöntää, että hän oli minulle täysin tuntematon ennen luentoa, mutta huikean kaverin olin päässyt kohtaamaan. Kerroin myös Kapuasta ja sanattomaksi menin, kun vastaanotto oli kertakaikkisen myönteinen ja hyväksyvä. Saas nähdä mitä tästä vielä kehkeytyy. Voittaja olen jo nyt :).

Highly Senstive Person - sellainen taidan myös olla. Janna Satrin luennolla esiin tulleet herkän ihmisen ominaisuudet osuivat kyllä nappiin. Tätäkin asiaa pitää ruveta vähän tarkemmin tutkimaan - mutta mukava tietää, etten ole epänormaali ärsyyntyjä, vaan monia herkkyyksiä olen saanut ihan syntymälahjaksi :).

Wanhasta satamasta löysin vielä Hima Happinessiin eksymättä, jossa aivan ihana Katja Frange johdatti meidät rummutusmatkalle. Ihan uskomattoman hieno kokemus - keho kihelmöi ja värisi ja mieli lähti lentoon.

Kuva. Katja Frange




















Ja voiko päivä enää paremmin päättyä - kun kyynelkanavat avaavaan Whatsapp viestiin lapselta.

"Mietin täs yks päivä mimmone on täydellinen äiti ja älysin et sä oot just se. Niin kiitollinen kasvatuksesta, tärkein ihminen mulle! Aina! Oot oikeesti niin huikee ihminen, mulle on jaettu hyvät kortit elämään kyllä!"

Kirjajulkkarit

Eilen pääsin elämäni ensimmäisiin kirjanjulkistamisjuhliin. Ja oli sitten sen verran ihana kokemus, että toivottavasti näitä tulee lisää.

Kiitos siis ihanalle Kirsille kutsusta ja juhlista.

Joogakoulu Shantin värikäs ja tunnelmallinen sali oli täynnä hymyileviä kasvoja ja ihania tarjottavia.

Juhlassa viereeni istui itselleni tuntematon nainen ja siinä rupatellessa selvisi, että olin saanut vieruskaveriksi, kirjan kustannustoimittaja, Päivi Koiviston. Olipa mielenkiintoista kuulla kustannusotimittajan työstä.

Ilta oli ihana. Kirsi kertoi elämästään, matkoistaan, pimeydestä ja valosta, menetyksestä, itsensä hyväksymisestä - omalla ihanalla valoisalla tyylillään.

Ja Kirsi lauloi meille tarinoiden lomassa omia laulujaan. Kaunista ja herkkää <3.

Kyyneleitä pyyhittiin.

Illan viimeinen esitys oli Halleluja - ja voi mikä tulkinta. Yleisö pääsi mukaan ja taisi "enkelikuoro" saada keikkapyynnönkin :).

Ja vaikka Kirsiltä meinasikin unohtua, miksi olimme kokoontunet juhlimaan, niin olihan mukana uunituoreet kirjatkin. Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti - omistuskirjoituksella.

Ihana uusi kokemus tallentunut sydämeen.

27.10.2015 tunteita, tunnelmaa ja tulkintaa

Voi tätä elämän ihanuutta. Yksi Kapua unelmistani toteutuu lokakuussa.

Onnesta olen täällä sekaisin.

Espoon tuomiokirkko tulee olemaan täynnä tunteita, tunnelmaa ja tulkintaa 27.10.2015.

Sydämellinen ja lämmin, loistava laulaja ja tulkitsija, Arja Koriseva, tuo lokakuun iltaamme iloa, valoa ja rakkautta.

Lämmin kiitos Arjalle, että lähdit mukaan auttamaan. Kiitos myös pianisti Minna Lintukankaalle ja aina auttavaiselle Milla Mattilalle <3.

Tarkempaa tietoa konsertista ja lipunmyynnistä tulee lähiviikkoina. Oli vaan päästävä fiilistelemään ja jakamaan tämä ilouutinen jo tänään teidän kanssa :).

Arja 2014. Kuva: Jiri Halttunen

”Girls belong to school not to the bedrooms”

Naisenergiaa <3

Kaksi päivää meille kapuajille on jaettu tietoa Kynnys ry:n ja Väestöliiton toiminnasta.

Meitä myös coachattiin ja coachina toimi Jere Syvänne, kapuaja vuosimallia 2011. Kyllä on vaan ihana ja symppis tyyppi :). Vihaa kuulemma ikkunoiden pesua, mutta keräsi sen avulla hyvän summan Kapualle.

Tehtiin myös Kapua 2015 videota, johon päänäyttelijöiksi valittiin kauniit ja rohkeat kapuajanaiset vuosimallia 2015 (naamarit päässä :)).

Ja suunniteltiihan me kaikkea mahdollista toimintaa, millä saamme kanssakulkijat vakuuttuneeksi siitä, että kannattaa lähteä tukemaan Kapua 2015 Bolivia -hanketta ja auttamaan kehitysmaiden tyttöjä ja naisia. Ja auttamassa olivat myös konkarikapuajat Seija ja Marja-Leena <3.

Ehkä kohtaamme huhtikuussa, April Jazz lastenjatseilla Espoon kulttuurikeskuksessa tai toukokuun ravintolapäivillä Väestöliiton Väentuvassa "Cafe-Kapuassa". Maailma kylässä- festivaaleilla olemme varmasti paikalla ja Kampinkin saatamme valloittaa :). Ja Espoon Tuomikirkossa pääsemme syksyllä tunnelmoimaan.

Kapua keräyslippaita tulee varmasti  näkymään katukuvassa ja herkulliset leivät ja piparit valtaavat työpaikkojen kahvilat. Värikkäät Kapua-pipot lämmittävät jo monen kanssakulkijan päätä ja leikkaussaliinkin ne ovat tiensä löytäneet. Pestävät ja kestävät luomutiskirätit piristävät jo monen keittiön ilmettä.

Kuva: Henna




















En ihan heti keksi parempaa tapaa käyttää naistenpäivää, kun suunnitella, mitä kaikkea voimmekaan tehdä auttaaksemme maailmalla olevia siskojamme.

Presidentti Tarja Halosen sanoin:

"Koska olen tyttö, tarvitsen tukesi, jotta siipeni ja sydämeni kasvaisivat vahvoiksi tässä maailmassa."

"Girls belong to school not to the bedrooms".

https://plan.fi/presidentti-tarja-halonen-tytot-kuuluvat-kouluun-eivat-makuuhuoneisiin